tiistai 19. toukokuuta 2015

Jamie ei voi hyvin

Elikkäs Jamppalla on nuha välillä se niiskuttaa yhtenä aamuna kun katsoin sitä niin nenän pää oli ihan rään peitossa tällä tai viimeistään ens viikolla käydään hakemassa lääkkeet:)


Tosi lyhyt ilmoittelu postaus:)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Hohoi

Moi! Lähdimme tänään lisäämään pupulandian asukkaita;) ja mukaan lähti amazing oukki doukki (Kaneli). Hän on valloittanut mut jo täysin. En vain voi käsittää miten noin pieneen kaniin voi mahtua iso persoona 👀  Sitten vähän surullisempi asia Geissa ja Kille lähtee tänään puistolle mutta pääsen mä niitä kattoo:)


                       


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kani Historia

Anteeksi postailu tauko mutta ei yksin kertaisesti jaksa.mutta asiaan elikkäs kerron nyt kani historiastani! 2008 sain ensimmäiset kanini Mintun ja Roosan Minttu sai sisä korvan tulehduksen (iskä luuli halvaukseksi) joten Minttu lopetettiin:( parisen vuotta Roosa eli yksin kunnes isäni toi 2011 kesällä meille Pepsi kanin taas parisen vuotta eteen  päin niin Roosa kuoli 2014 talvella. Huhtikuussa meille Muutti Lumi. Kesällä  2014 Pepsi kuoli ja Lumi jäi yksin Heinäkuussa Meille muutti Toffee Laikku ja Milla ikävä kyllä parin viikon päästä Milla kouli sen jälkeen vähän ajan päästä Meille tuli Hoitokani Geissa Lumin kaveriksi. Syyskuussa Oli Paljon surua kun Toffee nukahti iki uneen koska perheemme Lappis (Devil) nappasi kylkeen kiinni. Syksyllä meille tuli toinen hoitokani Kille Laikun kaveriksi Marraskuussa meille tuli yllätys poikaset! Poikaset kasvoivat ja olivatkin jo valmiita lähtemään mailmalle Tuisku ja Mursky lähtivät samaan kotiin ja Pippuri ja Pyry jäivät  kotiin. Tammikuussa meille tuli taas yllätys poikue ja Lumi jonka piti olla tyttö selviytyikin pojaksi oli kerennyt viimeisellä latauksella saanut poikaset alulle poikaset kasvoivat taas hurjasti pokaset nimesin: Pepper Rokki Ralli Zami Mei Laku Rokxy Pilvi Viima :D Pilvi ja Zami jävät kotiin kasvamaan ja loput lähtivät mailmalle Rokki meni kaverilleni ja siitä tuli Roomeo Pepperistä saan kuulla joka kuukausi ja hänet ristittiin Nöpöksi:)  tälläinen on minun kani historiani kuvia ei tullut koska tuli sen kanssa ongelmia moikka!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Joo löysin vanhoja kuvia puhelimesta☺Taino ei vanhoja mut kummiskin tältä talvelta ☺ 



lauantai 28. maaliskuuta 2015

Terve olen

Heips! olen 9v tyttö Kuopiosta asustelen maalla eläinten parissa.meillä on kaneja ja koiria ! meidän eläin porukassa asustaa 6 omaa kania ja 2 hoito kania kolme koiraa Pupulandian asukeista aikuisia ovat:Lumi,Laikku ( Kille ja Geissa hoito kanit) kasvavat muksut ovat: Pippuri,Pyry,Jamie ja Pilvi 8)


nyt oli vaan tosi lyhyt esittely teksti mutta lupaan tehdä huomenna jotain tekstii :D